Näytetään tekstit, joissa on tunniste tossut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tossut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. marraskuuta 2015

Tossutehtaalta päivää!


Taas on hetki vierähtänyt viimeisestä kirjoituksesta, mutta nyt! 
Hirveästi olen jo joulu lahjoja tehnyt, mutta törmäsin novitan sivuilla tossujen ohjeen, ja nyt oon sit tehtaillu tossuja oikein kunnolla. Tässä nyt vain muutamat. 
Itse olen ohjetta muokannut jonkun verran, että näihin minun tekemiin ole mitään ohjetta. 
Ohje noihin novitan tossuihin on täällä.


Ensimmäiset on neulottu kaksinkertaisella seiskaveikalla.


Pienet kukat ja helminapit vielä koristamassa valkoisia tossuja.


Siniset kukat, ja mustat helminapit. Napit aijon vaihtaa vielä, kun ei omaa silmää miellytä, ennenkuin tossut päätyvät joulupakettiin.


Mites teidän jouluvalmistelut? :)
Joko on kaikki lahjat valmiina?

: Linda

torstai 4. joulukuuta 2014

Virkatut Balleriinat




Ystäväni Hanna pyysi minua tekemään hänelle virkattuja balleriinoja.


Hän toi langat, ja pyysi minua tekemään noin kokoa 40, ja niin kauan kuin lankaa riittää. 

Selvä! 

Nämä ovat olleet jo pariviikkoa valmiina, en oo vaan kerinnyt ottaa kuvia ja tehdä viimeistelyjä.


Nyt kuitenkin kaikissa on napit, ja kaikista on KAIKKI ( !!!!! ) narunpätkät päätelty. :)


Tässä siis kaikki balleriinat.







Napit on kaikki omista varastoista. Balleriinat on virkattu omasta päästä,  täällä on kuitenkin hyvä ohje!
Kaikki balleriinat on virkattu seiskaveikasta, ja 3,5mm koukulla.




♥: Linda

torstai 23. lokakuuta 2014

Virkatut tossut + palkinto


Tänään aamulla kun päivän postit tuli, odotti minua iloinen yllätys. 
Palkintoni saapui! :) 
Osallistuin siis uutistoimisto Anselmin syksyiseen blogiarvontaan, ja voitinkin!





Pannunalunen on ihana! Aivan ihana! Saas nähdä raaskinko käyttää, vai pidänkö koristeena. :)
Magneetti napit laitin jo siistiin riviin jääkaapin oveen, olivat niin söpöjä! 

Törmäsin netissä seikkaillessani virkattuihin balleriinoihin, ja päätinpä tarttua tuumasta toimeen ja virkata sellaiset. 
Muuttelin ohjetta aika rankalla kädellä, halusin tehdä tossut eräälle pikku neidille.

Koko 34-35


Ja kun olin nää pienemmät saanu tehtyä, oli inspiraatiota sekä lankaa vielä jäljellä, niin päätin tehä itelleni tossut.

Nää on tehty periaatteessa samalla tavalla kuin nuo pienemmät, pohjassa ja varpaissa on vaan enemmän silmukoita, ja virkkasin tuohon yläreunaan kolme kierrosta pylväitä nauhan sijasta. 


Koko 39
Laitin myös tommoset kukkaset ja napit ja that's it, ei muutaku jalkaan! :D

-Linda